Työpaikkakiusaamisen riskitekijöitä

Hyvin monet tekijät työpaikoilla – johtamistavoista työtehtävien suunnitteluun – voivat kasvattaa työpaikkakiusaamisen riskiä.

Työperäinen stressi

Korkeat suoritusvaatimukset, työn autonomian tai hallinnan puutteet, organisaation muutos, rooliristiriidat, työn epävarmuus, epäasiallisen käytöksen salliminen tai käyttäytymisohjeiden puuttuminen, asiakkaiden kohtuuttomat odotukset.

Johtamistavat

Tiukka ja ohjaava johtamistapa, joka ei salli työntekijöiden osallistumista päätöksentekoon. Toisaalta se, että työntekijöille ei anneta riittävästi ohjeita, tai vastuuta siirretään epävirallisesti ja epäasianmukaisesti, voi lisätä kiusaamisen riskiä.

Työn organisoiminen

Resurssien puute, ohjauksen puute, työvuorojen huono suunnittelu, kohtuuttomat suoritusvaatimukset tai määräajat.

Henkilösuhteet

Viestinnän heikkous, tuen puuttuminen tai ristiriidat työntekijöiden välillä

Työvoiman ominaisuudet

Tietyt työntekijäryhmät ovat alttiimpia joutumaan työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Tällaisia ryhmiä ovat tilapäistyöntekijät, nuoret ja uudet työntekijät, oppisopimuskoulutettavat/harjoittelijat, vammautuneet ja sairauslomalta työhön palaavat, etniseen ja uskonnolliseen vähemmistöön kuuluvat, vähemmistösukupuoleen ja seksuaaliselta suuntautumiseltaan vähemmistöön kuuluvat työntekijät.

Euroopan unionin lippu

EMPOWER-hanke on saanut rahoituksen Euroopan unionin Horisontti 2020 -tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelmasta sopimuksen nro 848180 mukaisesti